
Vahvaa osaamisaluettamme ovat niin pienet kuin suuretkin verkkosivukokonaisuudet. Jos kokonaisuus vaatii julkaisujärjestelmää, otamme käyttöön maailman suosituimman avoimen lähdekoodin järjestelmän, Drupalin.
Bannerit voivat olla ainoa markkinointikanava tai niillä voidaan tukea suurempaa verkkokokonaisuutta. Toteutus ja mediavalinta tehdään aina kohderyhmän mukaan. Tarkka tilastointi antaa arvokasta tietoa markkinoinnin tueksi ja kilpailukyvyn kasvattamiseksi.
Kaikkien asiakkaidemme sivustoja seurataan automaattisesti Google Analyticsin avulla. Toisinaan asiakkaan tarpeeseen sopii parhaiten Snoobi-kävijäseuranta. Kaikki tuottamamme sivustot sisältävät hakukoneoptimoinnin perusoppimäärän. Tavoitteiden kasvaessa lisäoptimointi on kuitenkin usein paikallaan.
Intranet-ratkaisut palvelevat yrityksen sisäistä tiedotusta. Intranet on kätevä ja nopea tapa välittää viestejä, uutisia ja tiedotteita.
Extranet-palvelut tulevat sekä yrityksen sisäiseen että sidosryhmien käyttöön. Extranet voidaan rakentaa yrityksen omien verkkosivujen yhteyteen. Palvelu on korvaamaton esimerkiksi yritykselle, joiden työntekijät toimivat eri puolilla maailmaa. Työskentely tehostuu, kun kaikki tiedostot samassa paikassa ja aina ajan tasalla.
Verkkokaupan perustaminen vaatii lähes samat toimet kuin kivijalkakauppa. Logistiikan, asiakaspalvelun ja muiden palveluiden tulee toimia. Ja – ennen kaikkea – kaupan pitää houkutella asiakkaita! Toteutamme verkkokaupat myCashflow-ratkaisulla. Kaupan voi myös liittää jo olemassa olevaan Drupal-sivustoon. Molempiin ratkaisuihin on saatavissa kaikkien pankkien verkkomaksut.
Sosiaalinen media yhdistetään usein Facebookiin, mutta siihen kuuluu paljon enemmän: keskustelupalstat, Twitter ja HeiaHeia.com... Sosiaalinen media kannattaa ottaa tosissaan, ja autamme yrityksiä miettimään tähän liittyviä sisäisiä ja ulkoisia pelisääntöjä. Pohdittavaksi tulee myös, onko yrityksellä tarvetta omiin Facebook-sivustoihin ja mikä on niiden tarkoitus.
Sähköinen suoramarkkinointi on erittäin tehokas viestintäkeino. Sillä välitetään tiukasti kohdennettua täsmätietoja.
Sähköisten asiakas- ja henkilöstölehtien käyttö on yleistynyt räjähdysmäisesti.
Asiakas voi käyttää sähköistä lehteä perinteisen rinnalla tai itsenäisesti.
Käyttäjäkysely on toimiva seurantatapa. Kysely voidaan osoittaa esimerkiksi verkkopalvelun käyttäjille tai yrityksen henkilökunnalle ja vastaaminen tehdään verkkosivustolla. Asiakas saa kattavan raportoinnin ja tilastoinnin, joiden avulla toimintaa voidaan tehostaa ja kilpailykykyä parantaa.
Tekstiviesti- ja MMS-palvelut – arvonnat ja kuvien vastaanotto – hoituvat kätevästi kauttamme. Mobiilisivustot ovat usein pääsivuston personoitu versio mobiiliin, joista meillä on monen vuoden kokemus.
Infoscriinit ovat todellisia katseenvangitsijoita ostoskeskuksessa, vastaanotossa – missä tahansa! Saat yksilöllistä markkinointiviestintää, sillä sisältö on täysin personoitavissa. Käyttö on helppoa ja varmaa: yhdellä paneelilla on hallittavissa monta näyttöä.