Ekologisuus ja kierrätys ovat tämän päivän trendejä, niin muodissakin. Vanhan tuunaaminen, kirppislöydöt ja käsityöblogit kiinnostavat yhä enemmän tyylitietoisia. Tämän teeman innoittama järjestin ystävilleni vaatteidenvaihtoillan. Tarjolla naiselliseen makuun oli lasillinen kuohuvaa ja herrasväenpikkuleipiä. Osallistujia oli seitsemän. Kutsussa oli etukäteen kerrottu, miten ilta käytännössä toimii. Jokainen toi mukanaan hyväkuntoisia, mutta itselle käyttämättä jääneitä vaatteita, kenkiä, laukkuja, asusteita ja koruja.
Olen kova kirppistelijä eli kirpputoreilla kiertelijä. Kuten monet naiset, pidän shoppailusta, mutta teen sitä vain halvemmalla. Kirppistely on elämäntapa, ei niinkään aikaan tai sesonkiin sidottu ostohysteria.Mielekkäintä on yllätyksellisyys, etsimisen riemu ja löytöjen tekeminen. Koskaan ei tiedä, minkä aarteen saa. Parasta on myös persoonallinen ote muotiin. Kun haluan erottua yksilöllisillä vaatteilla ja asusteilla, ostan kuteeni muualta kuin kaupasta. Tyylini ei siis ole tusinatavaraa. Ja sitten se koko homman ydin: edullinen hinta.
Pikkujoulukausi on käynnissä. Juhlat ovat mukavia, mutta niihin liittyy aina sama problematiikka: mitä päälle? Tänä vuonna päätin kääntää koko ongelman päälaelleen. Sen sijaan, että ryntään ostamaan viidennettä pikkumustaa, panostankin yläpäähän. Suuret hiuskoristeet enemmän kuin in. Ne ovat suorastaan tyylitietoisen juhlakalun vakiovaruste!
Olen kenkädiggari, harrastaja henkeen ja vereen! Omistan lähes sata paria kenkiä. On saapikasta ja avokasta, korkkaria ja balleriinaa, tennarit ja kumpparit. Myös väreissä ja materiaaleissa löytyy. Kenkäkohnotukseeni kuuluu oleellisesti myös niiden hoito. Teen perusteellisen kenkähuollon kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Vettä sataa, joten balleriinat pois eteisestä pyörimästä!