Raumalainen.fi on uudentyylinen konsepti, jolla viestitetään kaupungin asioista niin asukkaille kuin turisteillekin. Palvelun pääajatuksena on jakaa tietoa ja kertoa uusia kuulumisia vapaalla, mutta asiallisella tyylillä.
Raumalainen.fi -sivusto on jatkoa kaupungissa jaetulle painetulle versiolle. Painettu Raumalainen ilmestyy 12 kertaa vuodessa yli sataan jakelupisteeseen. Näppärä tapahtumajulkaisu tavoittaa aktiiviset kaupunkilaiset tehokkaasti koko kuukauden ajan.
Sivuston suunnittelu aloitettiin alkutalvella, ja itse sivusto lanseerattiin keväällä.
Jabadabaduun rooli palvelun tekemisessä oli konseptisuunnittelun ideointi yhdessä Raumalaisen kanssa. Tekninen toteutus on täysin Jabadabaduun käsialaa.
Palvelussa on erittäin paljon ominaisuuksia ja palveluja. Yhtenä mielenkiintoisimmista on tapahtumakalenteri. Se on toteutettu yhdessä Rauman kaupungin kanssa. Samalla ylläpidolla hallitaan sekä kaupungin että raumalainen.fi sivuston tapahtumia.
Jabadabaduu on erittäin vahvasti mukana kehittämässä nettiolohuonetta yhä paremmin palvelevaan suuntaan. "Yhteistyömme on ollut oivallinen osoitus siitä, että raumalaiset ja porilaiset voivat tehdä muutakin kuin tapella kaukalossa. Miellyttävä, jämpti ja asiantunteva palvelu on vakuuttanut meidät siinä määrin, että uskallamme suositella muillekin.", laukaisee Lauri Tuomola.