Kun viimeisetkin joulukinkunrippeet on loppiaisena lusikoitu hernekeiton joukossa kurkusta alas, alkaa meikäläisellä armoton kevään odotus. En hehkuttele Nuuttin päivää, johon perinteisesti on katsottu jouluajan päättyvän, vaan olkipukki saa luvan muuttaa varaston perälle heti pyhien jälkeen. Sisäinen ääneni kehottaa vaihtamaan lämpimän punaisen värityksen raikkaaseen vihreään. Bye, bye verhojen joulupukit ja enkelit – loppuvuodesta nähdään taas! Ja punainen matto joutaa sekin rullalle komuuttiin.

Hiirenkorvia, kevään tuoksua, lumen sulamista... kuraakin on jo ikävä! Lämpömittari on vielä ainakin pari kuukautta miinuksella ja pekkapoutien povaamia lumimyrskyjä en halua edes ajatella. Auringon ollessa talviunilla uhmaan energiansäästöä ja jätän valot päälle joka huoneeseen. Säteitä sisäiseen kaamokseeni tuo luonnonääni-cd, jonka kuuntelu korniudessaankin pitää mieleni iloisena. Mutta minkäs teet.

Hämään itseäni ja ripustan ikkunasta näkyvän talvimaiseman rinnalle vehreän maisemajulisteen. Se tuo mukanaan lämmön ja tuulahduksen kukkaan puhkeavasta luonnosta eikä pitkä talviaika tunnu niin toivottomalta.